Capgemini ja SAP toimittavat SanomaWSOY:lle taloushallinnon järjestelmän

Helmikuu 17, 2006 - SAP News 0

SanomaWSOY Oyj, Capgemini Finland Oy ja SAP Finland Oy ovat sopineet yhteistyöstä taloushallinnon SAP-järjestelmän toimittamisessa SanomaWSOY:lle ja konsernin yhtiöille Suomessa. Capgemini toimii hankkeessa päävastuullisena toimittajana ja integraattorina ja SAP ohjelmistotoimittajana. Hanke toteutetaan vuosien 2006 ja 2007 aikana.

”SanomaWSOY konsernissa laajasti käytössä oleva SAP oli luonteva valinta myös liiketoimintaryhmien yhteiseksi taloushallinnon järjestelmäksi. Yhteisten järjestelmien avulla voimme parhaiten kehittää taloustoimintojen palvelutasoa, käyttää tehokkaasti resursseja sekä soveltaa parhaita käytäntöjä talousprosesseissa. Valitsimme järjestelmän toimittajaksi Capgeminin perusteellisen selvityksen ja kilpailuttamisen jälkeen ”, SanomaWSOY:n CFO Matti Salmi sanoo.

”Nyt solmittu sopimus on merkittävä laajennus SanomaWSOY:n ja Capgeminin yhteistyölle. Sekä mediatoimiala että SAP-järjestelmien toteutus ja ylläpito ovat Capgeminin ydinosaamisalueita koko kansainvälisessä verkostossamme. Arvostamme SanomaWSOY:n valintaa suurena luottamuksen osoituksena osaamistamme kohtaan”, Capgemini Finland Oy toimitusjohtaja Markus Sell sanoo.

Capgemini ja SAP toimittavat SanomaWSOY:lle taloushallinnon järjestelmän
17.2.2006

“Olemme erittäin tyytyväisiä SanomaWSOY:n päätöksestä yhdenmukaistaa taloushallinnon järjestelmät viimeisintä mySAP Financials ratkaisua hyödyntäen”, iloitsee SAP Finlandin suurasiakkaista vastaava myyntijohtaja Petri Niittymäki.

Lisätietoja:
Capgemini Finland Oy, Jarmo Nykänen, myyntijohtaja, Telecom ja media, puh. (09) 452 651, 0400 419287, jarmo.nykanen@capgemini.com
SanomaWSOY Oyj, Sulo Nuutinen, Group Information Officer, puh. (09) 1221, 040 5452164, sulo.nuutinen@sanomawsoy.fi
SAP Finland Oy, Nina Rautelin, Global Account Executive, puh. 010 430 4477, 040 729 2989, nina.rautelin@sap.com

SanomaWSOY
SanomaWSOY on Pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jolla on toimintaa yli 20:ssä Euroopan maassa. Konserniin kuuluu viisi liiketoimintaryhmää: Sanoma Magazines, Sanoma, WSOY, SWelcom ja Rautakirja. Vuonna 2005 konsernissa työskenteli lähes 17 000 ihmistä; liikevaihto oli noin 2,6 miljardia euroa. Liikevaihdosta 49 % tuli Suomen ulkopuolelta.

Capgemini
Capgemini tarjoaa konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja maailmanlaajuisesti. Yhtiön palveluksessa on lähes 60 000 työntekijää, joista noin 560 Suomessa. Capgeminillä on toimipisteitä yli 30 maassa. Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2004 oli 6.291 miljardia euroa. Lisätietoa osoitteista www.capgemini.com ja www.fi.capgemini.com.