SAP ja IBX investoivat ostotoimen kehitykseen

Toukokuu 17, 2006 - SAP News 0

New YorkSAP ja johtava hankintatoimen ratkaisujen kehittäjä IBX ovat solmineet kymmenen vuoden pituisen yhteistyösopimuksen. Yhteistön tavoitteena on kehittää IBX:n ratkaisuja, jotka perustuvat ostotoimintaa tehostavaan mySAP SRM -sovellukseen.

Tarve entistä tehokkaampiin ostoratkaisuihin on kovassa kasvussa yritysten etsiessä keinoja tehostaa toimintaansa ja vähentää kulujaan. Lisäksi varsinkin suuret yritykset päätyvät yhä useammin on demand -ratkaisuun sen sijaan, että asentaisivat ohjelmistot, kehittäisivät prosessitietämystään investoisivat ratkaisun vaatimaan it-infrastruktuuriin.

”Yritykset haluavat keskittyä ostotoiminnan strategiseen kehittämiseen ja haluavat meiltä mahdollisimman valmiin ja kustannustehokkaan tavan ratkaista ohjelmistotarpeensa”, sanoo Hans Ahlinder, IBX AB:n toimitusjohtaja. ”Me puolestaan tarvitsemme vakaan ja kattavan alustan kehittääksemme tuotteitamme kansainvälisten asiakkaittemme osto-osastojen kasvavia tarpeita vastaaviksi. IBX on tehnyt yhteistyötä SAP:n kanssa useiden vuosien ajan. Monet ratkaisuistamme perustuvat heidän teknologiaansa. Nyt solmitun sopimuksen myötä kasvumahdollisuutemme paranevat entisestään.”

”IBX-yhteistyö tuo meille erittäin kiinnostavan uuden myyntikanavan ostotoiminnan ratkaisullemme. IBX:n sovellusosaaminen ja vankat näytöt heidän myyntinsä kyvykkyydestä hyödyttävät sekä meitä että asiakkaitamme”, sanoo SAP Nordicin toimitusjohtaja Henrik Rasmussen. ”SAP tarjoaa on demand -ratkaisuja muissakin sovellusympäristöissä. Niiden myynti täydentävää mainiosti ohjelmistolisenssimyyntiämme.”

Lisätietoja:

IBX, markkinointijohtaja Peter Lageson, +46 70 513 65 79, peter.lageson@ibxeurope.com tai toimitusjohtaja Hans Ahlinder, +46 70 37 55 105,
SAP Svenska AB, PR-päällikkö Pia Kullander, puh. +46 70 374 60 92, pia.kullander@sap.com

SAP IBX:n sovellusten osana

mySAP SRM on SAP:n ostotoiminnan tehostamissovellus. mySAP Supplier Relationship Management auttaa yrityksiä tehostamaan ja automatisoimaan hankinnan ja oston proseesseja koko alihankintakejussa. Lopputuloksena on läpinäkyvämpi hankintaketju ja parempi kulujen<

SAP NetWeaver on kokonaisvaltainen integraatio- ja sovellusalusta. Yrityksessäsi jo olemassa olevan IT-infrastruktuurin kanssa se tekee muutokset mahdollisiksi ja hallitsee niitä. Sen avulla yrityksesi voi suunnitella ja toteuttaa uusia liiketoimintastrategioita ja -prosesseja. Kaikissa organisaation osissa voidaan olemassa olevia järjestelmiä yhdistellä aivan uudella tavalla luopumatta kuitenkaan vakaasta kustannusrakenteesta.

IBX
IBX on Euroopan johtava tehokkaan ostotoiminnan ratkaisujen toimittaja. IBX tukee suuria ja keskisuuria yrityksiä niiden hankintatoimen ja maksuliikenteen tehostamisessa, tuoden mitattavia kulusäästöjä. IBX:n tuotteet ja palvelut ovat IBX Strategy, IBX Source, IBX Procure, IBX Pay ja IBX Supplier Network. Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa Ericsson, Deutche Post, Lufthansa, Volvo, Novo Nordisk, Skanska, SEB, Norjan valtio ja Arla Foods. www.ibxeurope.com