Henry Himanen SAP:n Pohjoismaiden myynnin kehitysjohtajaksi

Kesäkuu 10, 2008 - SAP News 0

Henry Himanen (35) aloittaa elokuun alussa SAP:n Pohjoismaiden myynnin kehitysjohtajana. Hän palaa tehtävään puoli vuotta kestäneeltä erityiskomennukselta Yhdysvalloista.

HelsinkiHenry Himanen vastaa tehtävässä (Nordic Business Operations Director) Pohjoismaiden ja Baltian myynnin kehityksestä, kasvun ylläpitämisestä sekä myynnin yhteispohjoismaisten toimintamallien ja -prosessien saavuttamisesta. Himanen raportoi Dan Ahlstedtille (Nordic Chief Operating Officer), joka vastaa Pohjoismaiden myyntiin ja markkinointiin liittyvistä operaatioista. Himanen on työskennellyt vuoden 2008 alusta Yhdysvalloissa SAP Labs Palo Altossa, jossa hänen tehtävänään on ollut SAP:n Information Workers -strategian uudistaminen.

“Työskentely Piilaaksossa on vakuuttanut minut ohjelmistoalan kyvykyydestä luoda asiakaslähtöisillä innovaatioilla uusia mahdollisuuksia yrityksille”, kiteyttää Himanen kokemuksiaan Yhdysvalloista ja jatkaa, ”Ennen kaikkea käsitykseni, että liiketoimintaprosesseja voi muuttaa entistä asiakaslähtöisemmiksi, on vahvistunut. Asiakaslähtöisyyteen panostaminen näkyy täällä kaikessa toiminnassa. Asiakkaan kokema ohjelmiston laatu ei muodostu enää pelkästään ohjelmiston perinteisestä toimivuudesta, vaan koko asiakasrajapinnan toimituskyvystä – pitäen sisällään ohjelmiston hankkimisen helppouden, nopean käyttöönoton, loppukäyttäjien käyttökokemuksen, vaivattoman ylläpidon ja joustavan jatkokehityksen.”

Henry Himanen on ollut SAP:n palveluksessa vuodesta 2001 lähtien. Ennen komennustaan Yhdysvaltoihin Himanen toimi kolme vuotta SAP Finland Oy:n johtoryhmässä, jossa hänen vastuualueisiinsa kuului ratkaisuosaaminen Suomessa ja Baltiassa sekä SAP-ratkaisujen lokalisointi Suomen markkinoille.

Lisätiedot:
Dan Ahlstedt, puh +358 40 576 8285, etunimi.sukunimi@sap.com
Henry Himanen, puh +1 650 283 5157 (US)/ +358 40 550 6046 (FIN), etunimi.sukunimi@sap.com