>

Teknologia-ala kaipaa kipeästi lisää naisjohtajia

Naisjohtajien määrän kasvattamisesta eivät hyödy pelkästään naiset. Diversiteetin eli monimuotoisuuden lisääminen johtotehtävissä tuo väistämättä tuoreita näkökulmia päätöksentekoon.

Lisäksi kaikki tutkimukset osoittavat, että monipuolinen tiimi tekee parempia päätöksiä nopeammin kuin samankaltaisista ihmisistä koostuva. Emme kuitenkaan saa lisää naisia johtotehtäviin pelkästään toivomuskaivoon tuijottamalla, vaan asenteita ja organisaatiokulttuuria tulee kehittää siten, että monimuotoisuus huomioidaan jokaisella organisaation tasolla ja johto on sitoutunut asian edistämiseen.

Työskentelen johtajana teknologia-alalla, ja huolimatta siitä, että Suomessa on maailman koulutetuimpia naisia, naisjohtajien määrä alalla on suhteellisen pieni, ja se kasvaa hitaasti. Esimerkiksi nainen suuryrityksen ylimmässä johdossa on edelleen harvinainen poikkeus myös Suomessa (Yle 21.1.2021).

Inkluusion puute ja syrjintä ovat usein tiedostamatonta toimintaa, joka nakertaa monimuotoisuutta ja pitää yllä sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Me SAP:lla olemme sitoutuneet tekemään työtä naisjohtajien määrän kasvattamiseksi. Tavoitteenamme on nostaa naisjohtajien määrä yhtiössämme 30 prosenttiin vuonna 2022, joka on realistinen lyhyen aikavälin tavoite yli 100 000 ihmistä työllistävältä yritykseltä. Vertailun vuoksi, vuonna 2019 Suomessa pörssiyritysten liiketoimintaa johtavista henkilöstä naisia oli 13 prosenttia.

Jotta saamme kasvatettua naisten osuutta johtotehtävissä, tarvitsemme ylipäätään lisää naisia teknologia-alalle. Miten siis onnistumme lisäämään naisten kiinnostusta alaa kohtaan?

Mielestäni kaikki lähtee liikkeelle lapsuudesta. Jo alakoulussa voitaisiin opettaa esimerkiksi koodausta. 11–12-vuotiaiden tyttöjen kiinnostus luonnontieteisiin, teknologiaan, tekniikkaan ja matematiikkaan on yhtä suuri kuin saman ikäisillä pojilla, mutta 15–16-ikäisten tyttöjen mielenkiinto näihin aineisiin laskee radikaalisti. Tähän vaikuttavat merkittävästi nimenomaan asenteet. Tyttöjen kiinnostusta tulisikin ruokkia tarjoamalla heille innostavia naispuolisia esikuvia sekä tuomalla kouluihin lisää käytännönläheistä teknologia-alan opetusta, kuten erilaisia koodauskouluja. Tätä tehdään jo jonkin verran, mutta rohkaisisin lisäämään tarjontaa jatkossa.

Ilahduttavaa on, että Teknologiateollisuus ry:n tuoreen selvityksen mukaan viime vuonna pitkän matematiikan kirjoittaneista suurin osa oli naisia – ensimmäistä kertaa historiassa. Hyväksytysti pitkän matematiikan suorittaneita oli myös kaikkiaan 20 prosenttia aiempaa enemmän. Toivottavasti tämä on merkki suotuisasta muutoksesta pidemmällä aikavälillä!

SAP Finland on juuri liittynyt Women in Tech -verkostoon, joka rohkaisee naisia teknologia-alalle ja edistää monimuotoisuutta, inkluusiota ja tasa-arvoa. Women in Tech tekee tärkeää työtä jakamalla inspiroivia uratarinoita ja lisäämällä tietoisuutta siitä, miten saamme kurottua umpeen syvää tasa-arvokuilua. Verkoston jäsenyys on tärkeä signaali tasa-arvoisemman teknologia-alan puolesta ja se ruokkii myös sisäisesti monimuotoisempaa yrityskulttuuria.

Tyttöjen ja naisten kannustaminen alalle on yksi keino edistää monimuotoisuutta ja inkluusiota alalla, mutta se ei yksin riitä. Ensiksi meidän on muutettava teknologia-alalla vallitsevia asenteita, jos aidosti haluamme kehittää yrityskulttuuria tasa-arvoisempaan suuntaan. Vain yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa voimme tehdä tekoja monimuotoisemman ja huomioivamman teknologia-alan puolesta ja raivata lisää latua naisille johtotehtäviin.

Taina Järvinen
palvelutoimintojen maajohtaja, Head of Diversity & Inclusion, SAP

Artikkeli julkaistiin 8. maaliskuuta 2021 Talouselämässä.