SAP on kehittänyt kasvaville ja keskisuurille yrityksille suunnattua SAP Business One -tuotettaan erityisesti sähköisen laskutuksen osalta. SAP Business One -asiakkaat voivat nyt veloituksetta liittää ratkaisuunsa DocEngine-lisäohjelman, jonka avulla esimerkiksi sähköinen laskutus on entistä helpompaa ja tehokkaampaa.
DocEngine toimii välitysjärjestelmänä myös muulle materiaalille, esimerkiksi tilausliikenteen tiedoille. Se mahdollistaa periaatteessa minkä tahansa tietojärjestelmän integroinnin SAP Business One -ympäristöön. DocEnginen avulla voidaan sekä tuoda tietoa SAP Business One -järjestelmään että viedä tietoa muihin järjestelmiin. Käytettävä sanomamuoto perustuu Suomen Pankkiyhdistyksen Finvoice-standardiin.
SAP on myös sopinut yhteistyökumppaninsa C3i Solutionsin kanssa sähköisen materiaalin välitykseen liittyvästä pakettiratkaisusta, jonka ansiosta SAP Business One -asiakkaiden sähköinen sanomanvälitys on myös aikaisempaa edullisempaa. C3i:n Finvoice Express -välitysratkaisu on valmiiksi integroitu SAP Business One -ympäristöön ja sen avulla yritykset pystyvät siirtämään sanomia suoraan tietojärjestelmästä toiseen ilman operaattoreita ja erillisiä transaktiomaksuja. Kiinteään kuukausimaksuun perustuva järjestelmä helpottaa esimerkiksi sähköisten laskujen hallintaa ja nopeuttaa laskujen välitystä.
“Sähköinen laskutus on hyvin ajankohtainen asia monissa kasvavissa ja keskisuurissa yrityksissä”, kertoo SAP Business
One -liiketoiminnasta Suomessa vastaava Janne Karonsuo. “Nyt SAP on kumppaniensa kanssa miettinyt tälle asiakaskunnalle
toimivan ja edullisen pakettiratkaisun muun muassa sähköisen laskutuksen hoitamiseen. Kyseessä on valmiiksi mietitty
tuotteistettu kokonaisratkaisu, jonka avulla SAP Business One -käyttäjien sähköinen sanomanvälitys on helpompaa ja edullisempaa
kuin aikaisemmin.”
Lisätietoja:
SAP Finland Oy, Janne Karonsuo, puh. 010 430 4905, sähköposti: etunimi.sukunimi@sap.com