>

Personec SAP:n yhteistyökumppaniksi

SAP Finland ja Pohjoismaiden suurin henkilöstöhallinnon ratkaisuihin keskittynyt asiantuntijayritys Personec allekirjoittivat eilen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Personecista tulee SAP HR -ratkaisujen Service Partner Suomessa.

“HR-ratkaisujemme kysyntä on vahvassa kasvussa, ja kaipasimme osaamisen lisäksi resursseja järjestelmien käyttöönottoon.
Personecilta saamme molemmat, mikä on sekä meidän että asiakkaiden kannalta järkevin ratkaisu. Uskon, että yhteistyömme tuo
hyviä tuloksia varsin nopeasti”, sanoo Reino Pekkala, SAP Finlandin toimitusjohtaja.

Personecin ja SAP:n sopimus tuo yhteen kaksi vahvaa osaajaa. Personecin SAP HR -palvelut kattavat laajasti koko HR-järjestelmän elinkaaren alkaen konsultoinnista ja jatkuen projektien kautta sovellusylläpitoon ja käyttöpalveluihin.

“Me autamme omalla HR-alueen erikoisosaamisellamme ja kokemuksellamme organisaatioita rakentamaan huippuluokan
HR-prosesseja hyödyntäen SAP HR -ratkaisujen tarjoamia mahdollisuuksia”, Personec Oy:n toimitusjohtaja Pertti Kettunen
sanoo.

Personec on Suomen suurin HR-konsultointiosaaja. Yrityksen tavoitteena on saavuttaa ykkösasema myös muissa Pohjoismaissa. SAP ja Personec allekirjoittivatkin aiesopimuksen, jonka tavoitteena on laajentaa yhteistyötä jatkossa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Personec toimii tiiviissä yhteistyössä emoyhtiönsä TietoEnatorin kanssa, joka on Suomen johtavia SAP-palvelutarjoajia mm. taloushallinnossa, myynnissä ja logistiikassa, raportoinnissa ja arkistoinnissa, integraatio- ja itsepalveluratkaisuissa sekä käyttöpalveluissa.

Lisätietoja:
SAP Finland Oy, Timo Sundell, puh. 040 825 4827, timo.sundell@sap.com
Personec Oy, Pertti Kettunen, puh. 020 717 7136, pertti.kettunen@personec.com

Personec
Personec Group on Pohjoismaiden suurin talous- (Economa) sekä henkilöstö- ja palkkahallinnon (Personec) ratkaisuja,
konsultointia ja ulkoistuspalveluita tarjoava yritys, jonka toiminta-ajatuksena on auttaa asiakkaitaan virtaviivaistamaan
taloushallinnon sekä palkka- ja henkilöstöhallinnon prosessejaan erikoistuneen osaamisen ja tehokkaiden
tietojärjestelmien avulla. Personecin omistavat TietoEnator ja Nordic Capital yhdessä. Yhtiöllä on lähes 1100
asiantuntijaa ja noin 15.000 eri julkisen ja yksityisen sektorin toimialoja edustavaa asiakasorganisaatiota Suomessa,
Ruotsissa Norjassa ja Tanskassa.