Liikkuva ohjelmisto turvaa kasvun
Jäähdytyskoneistoja valmistava Suomen Tekojää valitsi SAP-ratkaisun tukemaan asiakaspalveluaan ja selkeyttämään varastonhallintaansa. Suomen Tekojää on viime vuosina laajentanut toimintaansa mm. Venäjän markkinoille. SAP Business One -liiketoimintajärjestelmä pystyi Suomen Tekojään mielestä parhaiten vastaamaan laajentumisen haasteisiin.
SAP:n jälleenmyyntikumppani Profizin myyntijohtaja Kari Fagerström kertoo, että Suomen Tekojäälle keskeisimpänä etuna uudessa järjestelmässä on sujuva ostolaskujen hyväksymisprosessi. Työn puolesta paljon matkustavan toimitusjohtajan kannalta työt helpottuvat huomattavasti, kun järjestelmää pystytään käyttämään mistä tahansa: ”Ostojen ja laskujen hyväksyminen on mahdollista tehdä matkan päältä, jolloin prosessi saadaan eteenpäin toimistolla”, Fagerström kuvaa.
Suomen Tekojään kirjanpitäjä Maria Kuusijoensuu kertoo lisäksi varaston järkeistämisen olevan keskeisellä sijalla uudessa SAP-ratkaisussa. Tulevaisuudessa tiedetään tarkkaan, minkä verran tavaraa varastossa on, ja kuka tavaraa käsittelee. Fagerström vahvistaa, että varastojen oikeanlainen hallinta tuottaa, kun varastosuunnittelua pystytään tekemään pienemmillä resursseilla
Kuusijoensuu lupaa uuden järjestelmän myötä parannusta myös asiakaspalveluun: ”Jatkossa, kun asiakas soittaa, jokainen pystyy näkemään tilanteen heti ja kertomaan asiakkaalle missä mennään.” Kokonaisuudessaan Suomen Tekojäälle tuleva SAP Business One -liiketoimintajärjestelmä on helppo, joustava ja liikkuva ratkaisu, Fagerström summaa. Suomen Tekojää ottaa järjestelmän käyttöön tammikuussa 2008.
Suomen Tekojää Oy tarjoaa tekojääratojen kylmäjärjestelmiä sekä jäähallien ja ilmanvaihto-, lämmitys- ja kuivauslaitteistoja. Parkanossa sijaitseva yritys on perustettu 1997. Suomen Tekojää toimii Suomen lisäksi Venäjällä.
Profiz Business Solution Oyj tarjoaa SAP Business One -järjestelmään pohjautuvia tietotekniikkaratkaisuja. Profizin palvelutarjontaan kuuluvat konsultointi-, käyttöönotto-, koulutus- ja tukipalvelut.
Lisätietoja:
Profiz Business Solution Oyj, Kari Fagerström
050-5767883
Suomen Tekojää Oy, Maria Kuusijoensuu 03-44021