Helsinki — Karen Nielsen ottaa vastuun SAP Nordicin johtamisesta vanhan toimitusjohtajan siirtyessä konsernissa uusiin tehtäviin. IBM-taustainen Nielsen on toiminut SAP Large Enterprisen myyntijohtajana viime vuoden kesäkuusta alkaen. Hänen edeltäjänsä Henrik Rasmussen alkaa johtaa uutta liiketoimintaryhmää SAP EMEA Industry Business Solutionsia.
Uusi toimitusjohtaja Karen Nielsen jatkaa muutosjohtamista ja asiakaskeskeisen strategian toteuttamista vahvalla otteella. Karen Nielsenin aloitti SAP Nordicin palveluksessa vasta viime vuonna, joten suhteellisen nopea nousu perustuu hänen vahvoihin näyttöihinsä tuloksentekijänä ja vaikuttavaan taustaan IT-sektorilla. Hän saa nyt johdettavakseen yrityksen kaikki pohjoismaiden ja Baltian toiminnot.
– Kun katson eteenpäin, näen SAP Nordicilla suuria mahdollisuuksia auttaa julkisen ja yksityisen sektorin yrityksiä vähentämään kustannuksiaan ja tehostamaan toimintojaan teollisuus- ja Business Intelligence -ratkaisuillamme, Nielsen sanoo.
Koko SAP Nordicin toiminnasta vastaavana johtajana Nielsenin tehtävänä on IT-sektorin vahvimman tuotemerkin asemasta huolehtiminen ja sen kehittäminen.
– On haastavaa seurata Henrik Rasmussenia, jonka nimi on synonyymi todelliselle johtajuudelle SAP Nordicin sisällä. Hän on ollut tärkeä roolimalli monelle työntekijällemme, Nielsen kertoo.
Rasmussen on työskennellyt yrityksessä vuodesta 1991 lähtien ja SAP Nordicin palveluksessa vuodesta 2004. Uudessa kansainvälisessä johtotehtävässään hänen on tarkoitus parantaa toimialan sisäistä yhtenäisyyttä, mikä kehittää ja virtaviivaistaa SAP:n tuotemerkkitarjontaa.
– Uusi tehtäväni on jännittävän haastava ja tartun siihen samalla nöyrin mielin. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen SAP Nordicissa viettämästäni ajasta, joten voin toisaalta aloittaa ylpeänä uudessa työpaikassani. SAP Nordic on saavuttanut huomattavia tuloksia. Karen Nielsenista SAP Nordic saa erittäin pätevän johtajan ja olen vakuuttunut, että hän onnistuu tehtävässään , Rasmussen vakuuttaa.
Molemmat johtajat aloittavat tehtävissään tammikuun aikana.
Lisätiedot: Cathrine Thaning, PR Manager Nordics & Baltics, puh. +47 67529458, +47 41681740.
*SAP määrittelee liiketoimintaratkaisuihin kuuluviksi yrityksen resurssien suunnittelun ja siihen liittyvien sovelluksien hoitamisen.
Tämän tiedon välitti Cision tiedotepalvelu, http://www.cisionwire.fi