Ohjelmistoyhtiö SAP ja suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö Suomen Purjehdus ja Veneily ry ovat aloittaneet teknologiayhteistyön. Osapuolten tavoitteena on kehittää suomalaista kilpapurjehdusta innovatiivisen teknologian avulla. Yhteistyö konkretisoituu jo tänä kesänä, kun Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa kilpapurjehdussarja nimeltä Suomen Purjehdusliiga. SAP varustaa kilpaveneet SAP Sailing Analytics -teknologiaratkaisulla, joka auttaa kilpapurjehtijoita parantamaan suoristustaan ja jonka avulla kilpailujen seuraamisesta tulee erittäin katsojaystävällistä.
Suomen Purjehdus ja Veneily järjestää yhdessä Vaasan WSF:n, Turun TPS:n ja Helsingin NJK:n kanssa kesän 2015 aikana ensimmäisen Suomen Purjehdusliigan. Kyseessä on Saksassa ja Tanskassa suuren suosion saanut kilpailumuoto, jossa12 seurajoukkuetta kilpailee vastakkain kolmen ratapurjehdusviikonlopun aikana. Kisaviikonlopun järjestävä seura toimittaa lähtöviivalle kuusi samanlaista venettä, ja lähdöt purjehditaan kahdessa ryhmässä. Vaasassa kilpaillaan kolmihenkisellä J-22-veneellä, Turussa kolmihenkisellä 606:lla ja Helsingissä nelihenkisellä J-80:llä. Purjehdusliigan voittaa seura, jonka liigapisteiden summa on matalin.
”SAP on meille jatkossa tärkeä yhteistyökumppani suomalaisen kilpapurjehduksen kehitystyössä. SAP on käytännössä näyttänyt eri puolilla maailmaa, kuinka huipputeknologian avulla monimutkaisesta voi tehdä niin yksinkertaista ja visuaalista kuin mahdollista. Tavoitteemme yhdessä SAP:n kanssa on houkutella lisää ihmisiä purjehduksen pariin tuomalla kilpailutapahtumat lähemmäksi katsojia. Uskomme tämän vahvistavan kilpapurjehdusta ja lisäävän purjehduksen suosiota Suomessa”, sanoo Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n valmennuspäällikkö Thomas Hacklin.
”SAP auttaa osaamisellaan Suomen kilpapurjehdusta ottamaan käyttöön digitaalisuuden tarjoamat hyödyt. Uuden teknologian avulla kilpailut voidaan tuoda lähemmäksi katsojaa, mikä varmasti lisää purjehduksen suosiota Suomessa. Langattomien päätelaitteiden ansiosta kilpailujen seuraamisesta tulee helppoa ja paikasta riippumatonta”, sanoo Antti Soini SAP Finland Oy:stä.
SAP Sailing Analytics
SAP:n ja Suomen Purjehdus ja Veneilyn teknologiayhteistyön keskiössä on SAP Sailing Analytics -ratkaisu. Kilpapurjeveneet varustetaan sensoreilla, jotka yhdessä paikkatiedon ja muun mittausdatan avulla tarjoavat purjehtijoille arvokasta tietoa, kuten veneen sijainnin, keskinopeuden, jäljellä olevan kokonaismatkan sekä purjehdusetapin aikaerot muihin kilpailijoihin nähden. SAP Sailing Analytics analysoi ja visualisoi kaiken datan välittömästi ja antaa purjehtijalle kuvan siitä, kuinka parantaa purjehdusstrategiaa ja venekunnan tiimityötä seuraavalla etapilla.
Ratkaisu myös tarjoaa purjehduskilpailujen katsojille, medialle ja selostajille työkalut kilpailujen suoraan seuraamiseen. Kaukana merellä tapahtuvaa kilpailua voi nyt seurata live-analytiikan, 3D-visualisoinnin ja reaaliaikaisen datan avulla sekä mobiilisti että tietokoneen ruudulta.
SAP Sailing Analytics -ratkaisua käyttävät mm. Saksan, Tanskan ja Norjan purjehdusliitot sekä SAP:n Extreme Sailing -purjehdusjoukkue.
Katso lyhyt (1:44 min) video, kuinka SAP Sailing Analytics toimii.
Suomen Purjehdusliigan kilpailuohjelma: Vaasa 22.-23. elokuuta, Turku 26.–27. syyskuuta ja Helsinki 9.-11. lokakuuta.
Lisätietoja:
Thomas Hacklin, valmennuspäällikkö, Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Puhelin: 050 5939 007
Sähköposti: mailto:thomas.hacklin@spv.fi