>

SAP tyytyväinen vuoden 2015 tulokseen Pohjoismaissa – yhtiö julkisti vuoden 2015 alustavat tulokset

Ohjelmistoyhtiö SAP on julkaissut vuoden 2015 viimeisen vuosineljänneksen ja koko vuoden alustavat tulokset. Linkki SAP:n englanninkieliseen tulostiedotteeseen.

SAP:n Pohjoismaiden ja Baltian maiden toimitusjohtaja Jan Thorell kommentoi tulosta vastuualueellaan seuraavasti:

“Olemme erittäin tyytyväisiä vuoden 2015 tulokseen Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tulos täytti odotuksemme voimakkaasta kasvusta niin pilvipohjaisten sovellusten kuin teknologia-alustankin liiketoiminta-alueilla.”

”SAP Nordic and Baltic -alueen pilviratkaisujen liiketoiminta yli kaksinkertaistui vuodentakaiseen verrattuna vuotuisten sopimusten arvolla laskettuna. Kysyntä oli suurinta asiakkuuden- ja henkilöstöhallinnan pilvisovellusten alueilla.”

”Menestyimme hyvin myös on-premise-ratkaisujen sekä teknologia-alustan liiketoiminnoissa. SAP HANA -alustan myynti kasvoi 26 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Asiakkaamme ja kumppanimme ottivat myös hyvin vastaan uuden SAP S/4 HANA -sovelluskokonaisuuden, josta on tullut kautta aikain nopeimmin kasvava SAP-ratkaisu.”

”Yhteenvetona voi todeta, että suotuisa kehitys ohjelmistomarkkinoilla jatkuu, sillä yritykset etsivät jatkuvasti uusia tapoja ja ratkaisuja siirtyäkseen digitaaliseen liiketoimintaan”, summaa Thorell.