>

Suomen presales-toimintojen johtoon ja johtoryhmän jäseneksi Laura Hankalin

Laura Hankalin on nimitetty johtamaan Suomen presales-toimintoja ja samalla hän siirtyy paikallisen johtoryhmän jäseneksi. Laura kuuluu SAP Nordic Solution Management -tiimiin.

Lauran pitkä ura SAP:lla pitää sisällään eri tehtäviä konsultoinnissa, tiiminvetämisessä sekä presalesissa. Jo ennen nykyisen työnantajan palvelukseen siirtymistä hän työskenteli SAP-ekosysteemissä konsulttina ja tiiminvetäjänä. Nykyiseen tehtäväänsä Laura siirtyy johtavan asiantuntijan tehtävästä, jossa hän toimi vuodesta 2012 lähtien ja jonka puitteissa hän hoiti pohjoismaisten asiakkaiden talouden digitalisaatiohankkeita.

”Uskon, että koneoppimisen ja tekoälyn upottaminen organisaatioiden perusprosesseihin nostaa tuottavuuden kokonaan uudelle tasolle”, sanoo Laura Hankalin. ”Teknologian mahdollistaman tuottavuusloikan myötä asiakkaamme voivat keskittyä aiempaa paremmin oman organisaationsa sekä uusien liiketoimintojen kehittämiseen. On todella mielenkiintoista olla mukana tässä murroksessa ja edistää suomalaisten asiakkaidemme kehityshankkeita SAP-ratkaisujen tuella”, Laura jatkaa.

Laura Hankalin on koulutukseltaan tuotantotalouden insinööri Helsingin ammattikorkeakoulusta.