Espoossa pääkonttoriaan pitävä puhelinvalmistaja HMD Global siirtyi tänä vuonna pilvipohjaiseen SAP S/4HANA -ratkaisuun. Siirtymistä vauhditti HMD:n erittäin voimakas kasvu sekä markkinoiden ja alihankintaverkoston laajentuminen entuudestaan.
Kovan kasvun takia haluttiin siirtyä järeämpään toiminnanohjausjärjestelmään pilvipalveluna, jota myös suuret asiakkaat ja kumppanit käyttävät ja jolla pyörivät nyt kaikki HMD:n liiketoimintaprosessit. Uudella järjestelmällä ohjataan liiketoimintaa nyt yli 80 eri maassa.
”S/4HANAn etuna on, että järjestelmän saa helposti integroitua muiden yritysten digitaalisiin järjestelmiin SAP:n pilvipohjaisella integraatioratkaisulla (SAP Cloud Integration Service). Niin asiakkaamme, vähittäiskauppa kuin kumppanimmekin hyötyvät tästä”, HMD Globalin tietohallintojohtaja Jussi Sorvali kertoo.
”Helppo integrointi on tukenut kasvuamme erityisesti Yhdysvaltojen markkinoilla amerikkalaisten teleoperaattoreiden kanssa. Yhteistyö on sujunut loistavasti myös oman tiimimme sekä kumppaneidemme Accenturen ja Sofigaten kanssa – unohtamatta SAP:ia, jonka kanssa on ollut erittäin helppo työskennellä”, Sorvali jatkaa.
”Integroitavuuden ja nopeuden lisäksi HMD Global pystyy tuomaan lisää automaatiota toimitusketjun hallintaansa, reagoimaan hektisen toimialan muutoksiin nopeasti ja maailmanlaajuisesti sekä laajentamaan liiketoimintaa muihin alueisiin. Kuluttajakäyttäytymistä on vaikea ennustaa, joten nopea reagointi on erittäin tärkeää”, SAP:n maajohtaja Taira Tepponen kommentoi.
HMD Globalin tarina on mielenkiintoinen. Kun yritys perustettiin ja laajennettiin kansainvälisesti 2016, ensimmäinen toiminnanohjausjärjestelmä, Business ByDesign, oli käyttökunnossa noin puolessa vuodessa, ja se tuki yrityksen kansainvälistymistä ja kasvua hyvin. Laajentumisen jälkeen siirryttiin S/4HANAan. Tämäkin prosessi saatiin maaliin alle vuodessa. HMD pystyy tekemään asioita nopeasti, koska se on tehnyt asennukset ns. suoraan paketista eikä järjestelmiä ole modifioitu paljon. Ei ole ollut tarvetta siirtää vanhoja ympäristöjä uuteen. Jatkossakin järjestelmäpäivitykset sujuvat helposti, koska järjestelmää on räätälöity niin vähän.
Lisätiedot:
Jussi Sorvali
Tietohallintojohtaja
HMD Global
+358 40 7543734
jussi.sorvali@hmdglobal.com
HMD Global:
HMD Global on Nokia-puhelinten koti, jonka pääkonttori on Espoossa. HMD muotoilee ja markkinoi älypuhelin- ja peruspuhelinvalikoimaa, joka on kohdennettu useille eri kuluttajaryhmille ja joka tarjoaa puhelimia useissa eri hintakategorioissa. Innovointiin ja korkeaan laatuun sitoutunut HMD Global Oy on Nokia-puhelinten ja -tablettien lisensoija yksinoikeudella. www.hmdglobal.com
Nokia on Nokia-yhtymän rekisteröity tavaramerkki. Android, Android One, Google and Google Photos ovat Google LLC:n tavaramerkkejä. Qualcomm ja Snapdragon ovat Yhdysvalloissa ja muissa maissa rekisteröityjä Qualcomm Incorporatedin tavaramerkkejä. Adobe, Photoshop ja Lightroom ovat joko Adoben Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa rekisteröidyt tavaramerkit.