>

SAP hiilineutraaliksi vuoteen 2023 mennessä

SAP ilmoitti eilen aikomuksestaan saavuttaa hiilineutraliuden toiminnassaan vuoteen 2023 mennessä, jopa kaksi vuotta suunniteltua aikaisemmin.

Ilmoitus tehtiin SAP:n vuosittaisen SAP:n Integrated Report 2020 -raportin julkistuksen yhteydessä. Vuosiraportti pitää sisällään kolme dimensiota: taloudellisen ja sosiaalisen performoinnin sekä performoinnin ympäristöasioissa sekä dimensioiden väliset riippuvuussuhteet.

Viime vuonna SAP:n tuottamat kasvihuonepäästöt vähenivät suunniteltua enemmän, johtuen pääsääntöisesti sen työntekijöiden työskentely- ja matkustustapojen muutoksista koronapandemian aikana. Yrityksen palveluksessa työskentelee yli 100 000 työntekijää ympäri maailmaa.

Lentäen tehtävien työmatkojen määrän jyrkkä lasku vaikutti merkittävästi SAP:n hiilijalanjäljen pienenemiseen vuonna 2020. Kun työntekijät työskentelivät pääsääntöisesti kotoa käsin, vähenivät myös työmatkaliikenteen ja toimistorakennusten ylläpidon aiheuttamat hiilipäästöt. Tämän seurauksena SAP pystyi vuonna 2020 ylittämään päästötavoitteensa 43 prosentilla ja tuottamaan hiilidioksidipäästöjä odotetun 238 kilotonnin (kt) sijasta 135 kilotonnia. Vuonna 2019 SAP:n päästöt ylsivät vielä 300 kilotonniin.

Hiilineutraliutta kohti pyrkiessään SAP pyrkii ottamaan huomioon kaikki sen aiheuttamat suorat ja epäsuorat päästöt. Lisäksi SAP huomioi valitut päästöt toimintusketjunsa osalta. Näitä ovat muun muassa liikematkustuksesta lentäen ja vuokra-autoilla syntyvät päästöt sekä kolmannen osapuolen datakeskuspäästöt. SAP:n strategiana on ensisijaisesti välttää ja toissijaisesti vähentää päästöjen syntymistä. Kolmantena keinona SAP kompensoi jo syntyneitä päästöjä.

SAP pyrkii välttämään kasvihuonekaasupäästöjen syntymistä erilaisilla liiketoimintakäytännöillä, kuten hyödyntämällä viestintäteknologiaa liikematkan tekemisen sijaan. Jos päästöjä ei voida välttää, SAP hyödyntää toiminnassaan erilaisia päästöjä minimoivia ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi toimistotilojen energiatehokas valaisu, datakeskusten tehokkaat jäähdytysjärjestelmät sekä vaihtoehtoiset liikkumisratkaisut. Väistämättömät päästöt SAP kompensoi tukemalla ilmastoprojekteja ja tekemällä yhteistyötä kumppaneiden kanssa, jotka täyttävät Gold Standard -säätiön edistyneet standardit tai muut vastaavat laatustandardit. Lisäksi SAP vie eteenpäin jatkuvasti uusia aloitteita, kuten sisäisen hiilihinnan asettamista liikelennoille.

Vuodesta 2017 lähtien SAP on noudattanut myös Science Based Targets -aloitteen (SBTi) sertifioimaa tieteellistä ilmastotavoitetta. Tavoitteessa pyritään maapallon lämpenemisen rajoittamiseen 1,5 celsiusastetta korkeammalle verrattuna teollistumista edeltäneiiin lukemiin. Vaikka SAP:n hiilidioksidipäästötavoite koskee pääasiassa sen omaa toimintaa, kattaa sen ilmastotavoite myös arvoketjun alku- ja loppupään. Vuodesta 2014 lähtien SAP on käyttänyt sataprosenttisesti uusiutuvaa energiaa kaikkien datakeskustensa virranlähteenä. Vihreän pilven ansiosta SAP voi tarjota asiakkailleen hiilineutraaleja pilviratkaisuja.

SAP tukee YK:n yleiskokouksen vuonna 2015 asettamia kestävän kehityksen tavoitteita erityisesti ilmastotekoihin (tavoite 13) keskittyen. SAP:n auttaa maailmanlaajuisesti sen yli 400 000 asiakasta toteuttamaan ilmastonsuojelutoimenpiteitä Climate 21 -ohjelman kaltaisen tarjoamansa avulla. Aiheesta lisää virtuaalisessa SAP Sustainability Summitissa, joka pidetään 28.-29. huhtikuuta 2021. Summitissa aiheena myös kiertotalous sekä kestävän kehityksen kokonaisvaltainen ohjaus ja raportointi.

 

Lue lisää uutisia SAP Finlandin lehdistöhuoneessa ja SAP News Centerissä.
Seuraa SAP:ia Twitterissä @sapnews.

Tietoja SAP:sta

SAP edustaa tämän päivän kokemustaloutta, jonka osana toimivat älykkäät yritykset. SAP on yritysohjelmistojen markkinajohtaja, joka auttaa erikokoisia yrityksiä eri toimialoilla pääsemään parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin. 77 % transaktioiden liikevaihdosta maailmassa kulkee jossakin vaiheessa SAP-järjestelmän kautta. Koneoppimis-, IoT- ja kehittyneen analytiikan teknologiamme auttavat asiakkaitamme muuntamaan liiketoimintansa älykkääksi. SAP tuo ihmisille ja organisaatioille syvää liiketoimintanäkemystä ja edistää yhteistyötä, jonka avulla ne pysyvät kilpailijoita edellä. Yksinkertaistamme teknologian yrityksille niin, että ne voivat käyttää ohjelmistojamme siten kuin haluavat – ilman katkoksia. Kattavan sovellus- ja palveluvalikoimamme avulla 25 toimialan asiakkaat voivat toimia kannattavasti, muuntautua ympäröivän maailman mukana ja saada aikaan muutoksen. Globaalilla asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja ajatusjohtajien verkostollaan SAP auttaa omalta osaltaan yritysten toimintaa ja ihmisten elämää. Lisätietoja www.sap.com/finland ja www.sap.com.