>

SAP toimittaa toiminnanohjausjärjestelmän Metsä Groupille

SAP kertoi Metsä Groupin valinneen uudeksi toiminnanohjausjärjestelmäkseen SAP:n toimittaman S/4HANAn. Hankkeen arvo on 150 miljoonaa euroa. Metsä Group uudistaa toiminnanohjausjärjestelmänsä vuosien 2021–2025 aikana.

”Kiitän Metsä Groupia luottamuksesta SAP:ia ja ratkaisujamme kohtaan. Arvostamme pitkäjänteistä yhteistyötämme, ja olemme ylpeitä saadessamme olla mukana Metsä Groupin transformaatiossa”, sanoo Marika Auramo, SAP:n Pohjoismaiden ja Baltian toimitusjohtaja.

Mittavan hankkeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ja uudistaa Metsä Groupin nykyiset toiminnanohjausjärjestelmät yhtenäisellä modernilla ratkaisulla.

”Muutos on merkittävä paitsi järjestelmämielessä myös toimintatavoissa. Uudistuksella tuemme liiketoimintojemme tehokkuutta ja toimintaa yhtenäisenä konsernina merkittävästi aiempaa paremmin. Yhteisen toiminnanohjausjärjestelmän ja yhtenäistetyn datan avulla Metsä Groupin prosessit toimivat tehokkaasti, ja konsernilaajuisen datan avulla pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin”, sanoo Metsä Groupin tietohallintojohtaja Tapio Nuutinen.

Kumppanina hankkeen ensimmäisessä vaiheessa toimii Infosys.

 

Käy SAP:n lehdistöhuoneessa. Seuraa SAP:ia Twitterissä @sapnews.

Lisätietoja:
Taina Kaitala
Viestintätoimisto Manifesto
puh. 050 372 3406
taina.kaitala@manifesto.fi

Juha Laine, viestintäjohtaja
Metsä Group
puh. 010 465 4541

Tietoja Metsä Groupista

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 5,5 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 200 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on noin 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Tietoja SAP:sta

SAP edustaa tämän päivän kokemustaloutta, jonka osana toimivat älykkäät yritykset. SAP on yritysohjelmistojen markkinajohtaja, joka auttaa erikokoisia yrityksiä eri toimialoilla pääsemään parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin. 77 % transaktioiden liikevaihdosta maailmassa kulkee jossakin vaiheessa SAP-järjestelmän kautta. Koneoppimis-, IoT- ja kehittyneen analytiikan teknologiamme auttavat asiakkaitamme muuntamaan liiketoimintansa älykkääksi. SAP tuo ihmisille ja organisaatioille syvää liiketoimintanäkemystä ja edistää yhteistyötä, jonka avulla ne pysyvät kilpailijoita edellä. Yksinkertaistamme teknologian yrityksille niin, että ne voivat käyttää ohjelmistojamme siten kuin haluavat – ilman katkoksia. Kattavan sovellus- ja palveluvalikoimamme avulla 25 toimialan asiakkaat voivat toimia kannattavasti, muuntautua ympäröivän maailman mukana ja saada aikaan muutoksen. Globaalilla asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja ajatusjohtajien verkostollaan SAP auttaa omalta osaltaan yritysten toimintaa ja ihmisten elämää. Lisätietoja www.sap.com/finland ja www.sap.com.