SAP Finland Uutiset

Kiinnostus pilvipohjaisia toiminnanohjausjärjestelmiä kohtaan kasvaa Pohjoismaissa

Jatkuvat muutokset ympärillämme pakottavat yritykset muokkaamaan liiketoimintaansa nopealla aikataululla, ja samalla yritykset voivat hyötyä uusista innovaatiosta ilman kalliita investointeja.

Toiminnanohjausjärjestelmän siirtäminen pilvipalveluun tuo useita etuja. SAP näkee Pohjoismaissa kasvavaa kiinnostusta RISE with SAP -palvelua kohtaan, jolla standardoidaan ja yksinkertaistetaan siirtymistä pilvipohjaiseen SAP S/4HANA Cloud -toiminnanohjausjärjestelmään.

SAP:lla on yli 100 000 työntekijää, ja nykyään kaikki heistä työskentelevät jonkinlaisten pilviratkaisujen parissa. SAP:n pilviratkaisuja hyödyntää jopa 240 miljoonaa maksavaa käyttäjää maailmanlaajuisesti.

Henning Klemp on yksi SAP S/4HANA-pilvievankelistoista 1.4.2022 lähtien.

–SAP on nyt siirtynyt kokonaisuudessaan pilveen, ja autamme asiakkaitamme tekemään tämän saman matkan. Kaikkia yrityksen sisäisiä toimintatapoja ja prosesseja on yksinkertaistettu ja me SAP:lla todella elämme niin kuin opetamme. Kolmen SAP:lla vietetyn vuoden jälkeen olen vaikuttunut siitä, miten nopeasti olemme kyenneet siirtymään pilveen yrityksen sisällä, Klemp sanoo.

Ajattelua uusille raiteille

SAP S/4HANA Cloud on pilvipalveluratkaisu, joka muovautuu jatkuvasti ja edellyttää, että yritys on avoin uusille toimintamalleille ja prosessien kehittämiselle. Sen voi myös integroida olemassa oleviin ratkaisuihin yli 2 000 valmiiksi rakennetun sovellusrajapinnan (API) avulla.

Lisääntynyt kiinnostus pilviratkaisuja kohtaan johtuu monista tekijöistä – eikä vähiten tarpeesta uudistaa liiketoimintaprosesseja. Tätä kutsutaan transformaatioksi.

Yritykset haluavat päästä eroon monista it-toimintoihin liittyvistä operatiivisista pullonkauloista ja keskittyä sen sijaan enemmän liiketoiminnan kehittämiseen sekä uusiin toimitus- ja ansaintamalleihin.

Pilvipohjaiset liiketoimintajärjestelmät ovat ihanteellisia ottaa käyttöön, koska ne koostuvat valmiista moduuleista ja kehittyvät jatkuvasti uusien innovaatioiden myötä. Lisäksi pilvi helpottaa muiden tehokkuutta lisäävien teknologioiden, kuten koneoppimisen ja ennusteiden, automaattisen asiakirjojen tulkinnan ja robotiikan, käyttöä.

Pois siilopohjaisista järjestelmistä

Yritykset, joilla on perinteiset siilopohjaiset tai vanhentuneet järjestelmät, joutuvat tekemään ylimääräistä työtä luoviessaan nopeissa muutoksissa. Vanhentuneet järjestelmät ovat usein monoliittisia. Ne osoittautuvat ajan mittaan auttamatta liian jähmeiksi, niiden rakentaminen vie aikaa, eikä niitä ole mukautettu uusien pilviteknologioiden, kuten tekoälyn ja esineiden internetin, käyttöön.

Siirtyminen pilvipalveluun monimutkaisesta omasta ratkaisusta voi tuntua monista yritysjohtajista haastavalta ja hallitsemattomalta. RISE with SAP on kehitetty juuri tätä siirtymää silmällä pitäen. Palvelussa SAP ottaa vastuun koko toimituksesta, kuten ratkaisun toimivuudesta ja kaikista tarvittavista ohjelmistokomponenteista. Asiakas voi valita infrastruktuurin esimerkiksi SAP:lta, AWS:ltä, Microsoftilta ja Googlelta – kaikki yhden lisenssisopimuksen puitteissa.

Pilveen siirtymisen kolme vaihetta

Vuonna 2021 markkinoille tuotu RISE with SAP -palvelu on jo yli 2000 yrityksen käytössä. Yksinkertaistettuna palvelu koostuu kolmesta portaasta. Ensin analysoidaan yrityksen liiketoimintaprosessit ja verrataan niitä SAP:n standardiprosesseihin. Sitten SAP auttaa siirtämään liiketoiminnan pilvipalveluun – ja viimeisenä vaiheena asiakas aloittaa innovaatiomatkansa pilvessä.

Asiakas saa täyden tuen aina alustavasta analyysistä käyttöönottoon asti. Tärkeä osa matkaa on SAP Activate, kattava projektisuunnitelma, jota käytetään yhdessä alustan kanssa. Se tuo tarvittavat palvelut yrityksen saataville.

SAP Activate sisältää 700 toimialastandardin mukaista liiketoimintaprosessia ja 250 tekoälyskenaariota, joita asiakkaat voivat käyttää legopalojen tavoin. Koska kyseessä on SaaS-ratkaisu, uusia prosesseja lisätään saataville jatkuvasti.

Monet perinteiset suuryritykset ovat siirtymässä pilvipalveluun ja korvaamassa omat järjestelmänsä. Toiset yritykset ovat irrottamassa osia toiminnoistaan, jotta ne voisivat muuttua ketterämmiksi ja suoraan pilvipohjaisiksi.

– SAP:lla on pitkä historia suurten yritysten ERP-ratkaisujen toimittajana, mutta itse asiassa nykyään noin 80 prosenttia SAP:n asiakkaista on pk-yrityksiä. Siksi ei ole yllättävää, että yhä useammat startupit valitsevat RISE with SAP -palvelun. Ne ovat hankkineet pääomaa ja läpikäyneet kehityksensä ensimmäisen vaiheen, ja nyt ne haluavat kasvaa ja kansainvälistyä, Henning Klemp sanoo.

IDC on antanut S/4HANA Public Cloudille parhaan arvosanan tuoreimmassa SaaS- ja pilvipohjaisten liiketoimintajärjestelmien analyysissään.

Etuna laaja kumppaniekosysteemi

SAP:n kumppaniekosysteemiin kuuluu yli 20 000 kumppania ympäri maailmaa. Lisäksi asiakkaat voivat valita toimialakohtaisia erikoisratkaisuja, joita on räätälöity noin 25 eri alalle. Henning Klempin mukaan SAP:n etuna on myös se, että se on yhtä lailla prosessi- kuin ohjelmistoyritys.

– Pilviratkaisut ovat nyt kovassa nosteessa ja halukkuus osallistua kehitykseen ulottuu johdosta kumppaneihin ja yksittäisiin työntekijöihin. SAP on jatkossakin vahvasti mukana pilvipohjaisten liiketoimintajärjestelmien alalla, hän toteaa.

Exit mobile version