>

Älykkään yrityksen anatomia, osa 4 – Järkevä SAP:n käyttö helpottaa kasvua

Nokian brändin lisensoinut puhelinvalmistaja HMD Global voisi liiketoiminnan perusteella paistatella lehtien palstoilla jatkuvasti – mutta toisin on. Yrityksen CIO Jussi Sorvalia siteeraten, Suomessa HMD lentää tutkan alla.

Espoossa pääkonttoriaan pitävä HMD Global on globaalisti toimiva, Nokia-brändin lisensoinut puhelinten valmistaja ja myyjä. Se kasvoi ensimmäisen vuotensa aikana nollasta 1,8 miljardiin euroon, eikä laajentuminen ole sen koomminkaan pysähtynyt.

Kasvuvauhdin mahdollisti se, ettei yritys aloittanut bisnestään nollasta vaan HMD syntyi sen myötä, että sen perustajat ja kumppanit ostivat Microsoftilta  matkapuhelinliiketoiminan joulukuussa 2016.

Markkinakolon he löysivät edullisista peruspuhelimista sekä alle sata euroa maksavista älypuhelimista. Ja kauppa on käynyt. Yritys on myynyt yli 70 miljoonaa matkapuhelinta vuodessa, viimeisen 4 vuoden ajan.

Tässä jutussa keskitytään kuitenkin HMD:n tarinan taustatekijään: heidän käyttämiinsä SAP-ratkaisuihin. Kyse ei ole siitä, että SAP olisi mahdollistanut tai jarruttanut HMD:n liiketoiminnan kasvua, vaan siitä, miten SAP:n ratkaisut ovat tukeneet sitä aina parhaalla mahdollisella tavalla.

Lähtötilanne oli haasteellinen

Kun Microsoftin matkapuhelinliiketoiminta siirtyi HMD:lle, kaupan mukana myös Matkapuhelin Nokian aikaisemmin omistama vanha SAP-järjestelmä vaihtoi omistajaa. Järjestelmä oli luonnollisesti massiivinen, sillä se oli suunniteltu vastaamaan silloisen Nokian tarvetta.

“Kahdeksan jalkapallokentällistä servereitä Salossa”, Sorvali kuvaa.

HMD:n piti ensi töikseen järkevöittää SAP-järjestelmänsä

“Otimme nopeasti käyttöömme pk-yrityksille soveltuvan SAP Business by Designin, mutta kasvoimme siitä muutamassa vuodessa yli. Liiketoimintamme suosio yllätti meidät. Kesällä 2019 meille sitten asennettiin SAP S/4HANA. Siirtymistä S/4HANAan vauhditti kasvun ohella alihankintaverkostomme laajeneminen sekä liiketoimintamallin muuttuminen.”

HMD päätti käyttää hankkimaansa S/4HANA 09/17-versiota juuri siten kuin sitä oli tarkoitettukin käytettäväksi. Mahdollisimman standardoitu käyttötapa toi Sorvalin mielestä tehokkuutta tekemiseen ja nopeutti laajentumista uusiin maihin.

”Halusimme pilvipalvelupohjaisen ratkaisun, jonka saa helposti integroitua muiden yritysten digitaalisiin järjestelmiin. Se on globaalisti kasvavalle yritykselle tärkeä tekijä niin kaupan, asiakkaiden kuin kumppaneidenkin suhteen, ja se tuo tietohallinnolle palveluntuottajan toimintamallin.”

S/4HANAn vahvuuksista kysyttäessä Sorvalilla on vastaus valmiina. Ne ovat olleet ratkaisun sallima automatiikka, raportointityökalut ja helppokäyttöisyys; S/4HANAn kyky lisätä tietotekniikan tehokkuutta ja vähentää yrityksen it-kuluja sekä se, että ratkaisu edistää sovellusinnovaatioiden kehittämistä.

”SAP:ssa hyvää on se, että se on modulisoitu ja joustava”, Sorvali jatkaa.

Kehuista huolimatta viime syksynä oli taas muutoksen aika ja HMD päivitti S/4HANAn 09/19-versioon. Syy sille oli HMD Globalin strateginen päätös viedä yrityksen puhelinmyynti yhä vahvemmin verkkokauppaan.

Oman globaalin verkkokauppa-platformin rakentumisen myötä syntyi tarve seurata kuluttajarahaliikennettä nykyistä paremmin, ja ratkaisuna ongelmaan HMD otti entistä enemmän S/4HANAn toimintoja käyttöönsä.

”Verkkokauppamme on pultattu päivitettyyn SAP-ratkaisuumme kiinni, koska siihen päätyy koko globaalin kauppamme kuluttajamyynti.”

”Meille on tärkeää se, että olemme suomalainen ja eurooppalainen yritys ja toimintaamme ohjaavat pohjoismaiset arvot. Siksi kaikista meidän puhelimistamme keräämä tieto on Haminassa ja taloustiedot Saksassa SAP:n data centerissä GDPR:n mukaisesti”, Sorvali kertoo.

Toiminnanohjausjärjestelmänä SAP:lla on luonnollisesti suuri rooli HMD Globalin pyörittämisessä. Yhteentörmäyksiä ratkaisuvalintansa kanssa heillä on sattunut silloin, kun yritys on liian etukenossa ottanut uusia S/4HANA-ominaisuuksia käyttöönsä.

”Silloin on tärkeintä, että apu on lähellä”, Sorvali sanoo.

Hänelle se tarkoittaa sitä, että HMD:llä on suorat kontaktit SAP:n Saksan toimiston tuotekehitykseen ja asiakastukeen. Tenkkapoon sattuessa voi aina soittaa Baden-Württembergiin ja ratkaista ongelma yhdessä sapilaisten kanssa.

Lue lisää älykkään yrityksen anatomiasta: