>

Toimitusketjut ovat kriisissä – kyky reagoida nopeasti nousee kilpailutekijäksi

Tuore SAP:n raportti osoittaa, että yhä useampi pohjoiseurooppalainen yritys asettaa toimitusketjunsa prioriteettilistansa kärkeen. Yli puolet suunnittelee merkittäviä muutoksia toimitusketjuunsa lähivuosina, ja suunnilleen yhtä moni yritys pitää asiakkaiden vastuullisuuteen liittyviä odotuksia kriittisenä tekijänä liiketoiminnalleen. Teknologiaa pidetään keskeisenä keinona vastata häiriöihin – ja kahdeksan kymmenestä haluaa siirtyä “just-in-time”-lähestymistavasta “just-in-case”-malliin.

Tomorrow’s Supply Chain: Disruption Around Every Corner -raportin mukaan yrityksissä on koettu merkittäviä ongelmia toimitusketjuissa koronapandemian alusta lähtien. Joka toista yritystä ovat hidastaneet tavaroiden tuotannon tai palvelujen toimittamisen viivästyminen – terveydenhuoltoalalla lähes 71 prosenttia yrityksistä. Noin joka kolmatta on vaivannut raaka-ainepula (34 %).

Vaikutukset ovat olleet mittavia, sillä yritykset kertovat näiden ongelmien vaikuttaneen tulojen vähenemiseen (33 %), palkanmaksukykyyn (31 %), vuokranmaksukykyyn (41 %), asiakkaiden menettämiseen (35 %) ja mainehaittoihin (27 %).

– Ennen pandemiaa toimitusketjua ja sen sujuvuutta pidettiin itsestäänselvyytenä. Itse asiassa logistiikka keskusteluaiheena nousi harvoin esille kahvipöytäkeskusteluissa, tapaamisissa ja sosiaalisessa mediassa. Tuore raportti osoittaa, että yritysten on mietittävä toimitusketjunsa uudelleen ja muututtava joustavammiksi, jotta vältytään akuuteimmilta ongelmilta jatkossa, sanoo SAP:n Pohjois-Euroopan digitaalisten toimitusketjujen johtaja Sascha Kunze.

Monet vaikuttavat pessimistisiltä ongelmien ratkaisujen aikataulun suhteen. Yli puolet (52 %) yrityksistä uskoo, että nykyiset toimitusketjuongelmat jatkuvat vuoden 2023 loppuun asti. Vain joka kymmenes luottaa siihen, että ongelmat ratkaistaan kesän loppuun mennessä. Viidesosa (21 %) yrityksistä uskoo haasteiden jatkuvan, kunnes Ukrainan tilanne on ratkaistu.

Kiihtyvän inflaation vuoksi monet yritykset eivät pysty kattamaan kasvaneita toimituskustannuksia tuotteiden ja palvelujen korkeammista myyntihinnoista huolimatta. Kuluttajien lisäksi myös työntekijät joutuvat kärsimään tästä, sillä 63 prosenttia työnantajista aikoo jäädyttää palkat ja rekrytoinnit ja 51 prosenttia suunnitella leikkauksia. Tämä vaikeuttaa rekrytointia ja henkilöstön pysyvyyttä.

Just-in-time -mallista just-in-case -lähestymistapaan

Vaikka lähes kaksi kolmasosaa eurooppalaisista yrityksistä suosii paikallisia toimitusketjuja, täysin paikallinen tuotanto on nykyisessä globaalissa maailmassa epärealistista. On löydettävä oikea tasapaino globaalin ja lokaalin välillä. Jotta toimitusketjujen kriisit voitaisiin välttää, yli kahdeksan yritystä kymmenestä pitää tarpeellisena siirtyä “just-in-time” -lähestymistavasta “just-in-case” -malliin.

– Yritysjohtajat joutuvat joustamaan nopeasti muuttuvien tilanteiden mukaan. Kyvystä reagoida mihin tahansa häiriöön hienosäädetyssä toimitusketjussa tulee kilpailutekijä, kun taistellaan kasvusta, kuluttajien luottamuksesta ja markkinaosuudesta. Saumaton datan kulku koko toimitus- ja arvoketjussa on ratkaisevan tärkeää. Joustaviin toimitusketjuihin investoivat yritykset saavat valtavan edun, kommentoi Kunze.

 

Käy SAP:n lehdistöhuoneessa. Seuraa SAP:ia Twitterissä @sapnews.

Lisätietoja:
Taina Kaitala
Viestintätoimisto Manifesto
puh. 050 372 3406
taina.kaitala@manifesto.fi

Tietoja SAP:sta
SAP:n strategiana on auttaa yrityksiä toimimaan vastuullisesti ja älykkäästi. Yritysohjelmistojen markkinajohtajana SAP auttaa erikokoisia yrityksiä eri toimialoilla pääsemään parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin. SAP:n asiakkaat synnyttävät 87 prosenttia globaalista kaupasta. Koneoppimis-, IoT- ja kehittyneen analytiikan teknologiamme auttavat asiakkaitamme muuntamaan liiketoimintansa älykkääksi. SAP tuo ihmisille ja organisaatioille syvää liiketoimintanäkemystä ja edistää yhteistyötä, jonka avulla ne pysyvät kilpailijoita edellä. Yksinkertaistamme teknologian yrityksille niin, että ne voivat käyttää ohjelmistojamme siten kuin haluavat ilman pelkoa disruptiosta. Kattavan sovellus- ja palveluvalikoimamme avulla yritykset ja julkiset organisaatiot 25 eri toimialalla voivat toimia kannattavasti, muuntautua ympäröivän maailman mukana ja edistää muutosta. Globaalilla asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja ajatusjohtajien verkostollaan SAP auttaa ihmisten elämää ja maailmaa toimimaan paremmin.
Lisätietoja www.sap.com/finland ja www.sap.com.