SAP:n kaksoispääjohtajuuden jakanut Christian Klein jatkaa pääjohtajana, Jennifer Morgan jättää yhtiön

SAP kertoi viime yönä Suomen aikaa, että Christian Klein, toinen SAP:n pääjohtajista ja hallituksen jäsen, jatkaa yhtiön ainoana pääjohtajana. Pääjohtajuuden hänen kanssaan jakanut ja hallituksen jäsen Jennifer Morgan sopi yhteisymmärryksessä hallintoneuvoston kanssa, että hän jättää yhtiön 30.4.2020.

Nykyinen poikkeustila vaatii yrityksiltä nopeita, päättäväisiä toimia, mitä tukee parhaiten kristallinkirkas johdon organisoituminen. Siksi päätös siirtyä kaksoispääjohtajuudesta yhden pääjohtajan malliin tehtiin suunniteltua aiemmin. Näin varmistetaan vahva ja selvä johtajuus ennennäkemättömän kriisin aikana.

”Kiitän Jenniferiä hänen johtajakaudestaan SAP:lla. Hän on tehnyt paljon yrityksen, työntekijöiden ja asiakkaidemme eteen”, sanoo professori Hasso Plattner, SAP:n hallintoneuvoston puheenjohtaja. ”Vaihdos tapahtuu suuren globaalin epävarmuuden aikana, mutta luotan täysin Christianin visioihin ja asiantuntijuuteen SAP:n johdossa jatkaessamme edelleen kannattavaa kasvua, innovointia ja asiakkaiden menestyksen eteen tehtävää työtä.”

”Haluaisin kiittää Jenniferiä hänen kollegiaalisuudestaan näiden monien yhteisten vuosiemme aikana”, sanoo Christian Klein, SAP:n pääjohtaja ja hallituksen jäsen. ”Koko SAP:n transformaation ajan Jennifer on keskittänyt fokuksensa asiakkaisiin, kumppaneihin, osakkeenomistajiin ja työntekijöihin. Hänen ansiostaan olemme rakentaneet vahvan aseman kokemuksenhallintaan perustuvissa ratkaisuissa. Tiedän hänen olevan aina SAP:n puolestapuhuja.”

”On ollut etuoikeus johtaa SAP:n kasvua ja innovointia niin monella eri alueella ja viimeksi toisena pääjohtajana”, sanoo Jennifer Morgan. ”Maailman käydessä läpi ennennäkemätöntä muutosta on käynyt selväksi, että nyt on oikea aika siirtyä yhden pääjohtajan malliin. Haluaisin kiittää Hasso Plattneria mahdollisuudesta johtaa tätä hienoa yritystä yhdessä Christianin kanssa ja toivotan Christianille, hallitukselle ja SAP:n lahjakkaalle tiimille menestystä, kun he vievät yritystä eteenpäin.”

Morgan on työskennellyt SAP:lla vuodesta 2004 lähtien ja hänet nimitettiin pääjohtajaksi yhdessä Kleinin kanssa lokakuussa 2019. Aiemmin hän toimi pilvipalveluiden liiketoimintaryhmän johtajana vastaten Qualtricsista, SAP Success Factorsista, SAP Aribasta, SAP Fieldglassista, SAP Concurista ja asiakaskokemuksesta. Hänet nimitettiin hallituksen jäseneksi 2017.

 

Alkuperäinen, englanninkielinen mediatiedote löytyy täältä.

SAP kertoi viime yönä Suomen aikaa myös vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen taloudellisen tuloksensa. Tulostiedote löytyy täältä.

Käy SAP:n uudistuvassa lehdistöhuoneessa ja seuraa yritystä Twitterissä @SAPFinland.

 

SAP

SAP edustaa tämän päivän kokemustaloutta, jonka osana toimivat älykkäät yritykset. SAP on yritysohjelmistojen markkinajohtaja, joka auttaa erikokoisia yrityksiä eri toimialoilla pääsemään parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin. 77 % transaktioiden liikevaihdosta maailmassa kulkee jossakin vaiheessa SAP-järjestelmän kautta. Koneoppimis-, IoT- ja kehittyneen analytiikan teknologiamme auttavat asiakkaitamme muuntamaan liiketoimintansa älykkääksi. SAP tuo ihmisille ja organisaatioille syvää liiketoimintanäkemystä ja edistää yhteistyötä, jonka avulla ne pysyvät kilpailijoita edellä. Yksinkertaistamme teknologian yrityksille niin, että ne voivat käyttää ohjelmistojamme siten kuin haluavat – ilman katkoksia. Kattavan sovellus- ja palveluvalikoimamme avulla yli 440 000 julkishallinnon ja yritysasiakasta voivat toimia kannattavasti, muuntautua ympäröivän maailman mukana ja saada aikaan muutoksen. Globaalilla asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja ajatusjohtajien verkostollaan SAP auttaa omalta osaltaan yritysten toimintaa ja ihmisten elämää. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland